30. joulukuuta 2013

Pukki kävi myös meillä !

Tänään vuorossa pienoinen joululahjapostaus ! En tiedä teistä, mutta itsestäni tälläisiä on mielenkiintoista lukea :) Aloitetaanpa itsekkäästi niistä kahdesta lahjasta, joilla lahjoin itseäni 8)

Kalenteri ensi vuodelle. Kuvituksena Michael, Dregen & Steve Conte sekä Tukholma.

Tämän ostin itselleni ennen joulua, kun tulin siihen tulokseen että pakko saada. Kyseessähän on O.P.In I Snow You Love Me.

Ihan Eekku muisti myös pienellä joulupaketilla, tummaa suklaata ja ihana kaulakoru ! Kiitos Eekku ! :) Blogiystävistä myös Sara muisti kortilla ja water decalseilla. Unohdin vain kuvata ne :( Kiitos Sarallekin<3

Spaghettikauha hienouksilla. Eli toisella päällä saa mitattua spaghetin ja toisessa päässä on itse kauha ja parmesaaniraastin.

Äidiltä villasukat. Ihanissa pirteissä väreissä. Sain myös toiset samanlaiset, mutta polviin yltävillä varsilla. Kyllä nyt vilukissan kelpaa !

Äidiltä myös Millenium -trilogia. Olen pitkään etsinyt toista osaa, mutta en ole löytänyt sopuhintaan. Nyt ei tarvitse enää etsiä.

Äidillä taisi olla myös oma lehmä ojassa, kun paketista paljastui Downton Abbey:n dvd-boksi. Eka kausi kaluttiinkin pyhien jälkeen yhdessä läpi. Nyt odotan että saan tämän takaisin hyppysiini, että voin jatkaa. Totaalinen koukutuminen !

Simolta sain kameraan rengassalaman. Kovin tarkkaan en ole ehtinyt vempaimeen perehtyä, mutta on sillä jo onnistuneita kuvia otettu.


Lisä valoa vehje antaakin ihan reilusti.

Simolta myös tämän joulun ehdoton suosikki lahja. Ted Bakerin lompakko ! Joskus muinoin mainitsin, että tuollainen olisi ihana, että miulla joskus vielä on sellainen. Noh, oli enemmin kuin uskoinkaan !
Luonnossa lompakko on syvempi pinkki, ei aivan näin vaaleanpunainen.


Näiden lisäksi sain mukin, teetä, kaksi kaulahuivia ja pipon. Yhteiseksi meille tuli pyyhkeitä, viinilasit ja mausteita. Saattoi sitä olla vielä jotain, mutta nuo nyt on parhaiten jääneet mieleen :)

Olitteko te olleet kilttejä ? :)

10 kommenttia:

  1. Hienoja lahjoja oot sieki saanut ja kiva jos tykkäsit mun paketista.Suklaalevy oli pakko ostaa sulle ku näin sen =)

    VastaaPoista
  2. Nuo villasukat on mielettömän hienot ja muutenkin kivoja lahjoja ;) Itse sain melkoisen läjän lahjoja, että vissiin sitä on kilttinä oltu :)

    VastaaPoista
  3. oooh :3 toi spakettikauha on hauska :D (joo se on spaghetti :D vai onko o.O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauska, kunhan joskus keittelee spaghettia niin pitää testata 8)

      Poista
  4. Oij ihania lahjoja sait :) Noi villasukat on ihanan väriset! Mäki haluun... Mä saan aina sellaisia tylsän värisiä sinisiä tai ruskeita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna palautetta, ensi vuonna kivemman värisiä sukkia ;)

      Poista
  5. Kivoja lahjoja ^__^ Noi sukat on hauskat! :)

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥