Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wild and Mild. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wild and Mild. Näytä kaikki tekstit

22. tammikuuta 2013

Onnistunut liukuvärjäys, CHECK !

Ahdistelin HANIa toissapäivänä sillä, millaiset kynnet teen. Pinkkiä piti olla. Ja liukuvärjäys. Lopulta pinkki sai kaverikseen hopean ja mustan. Täytyy myöntää, että yllätyin kuinka hyvältä ne näyttivätkään yhdessä :) Ja liukuvärjäyskin onnistui kerrankin kunnolla, jei ! :)  photo 25-8_zps9c20b508.jpg
Wild&Mild - Sweet Pink
Gina Tricor - Silver Metallic & Black
 photo 27-8_zps9371dcb9.jpg
Pinkki lakka ei ollut ollenkaan makuuni.. Onpahan testattu, lähtee kuitenkin myyntiin kunhan jaksan tehdä sen eteen jotain.
 photo 26-8_zps2f0825d7.jpg
Lisäksi tein valkosuklaa-lime -muffineja, vanilja tuorejuusto kuorrutteella. Koristeltu valkosuklaaraasteella ja strösseleillä :) Nyt ootellaan vain miehen kaveria koemaistajaksi :)

Mitä tykkäätte kynsistä ? Olisiko ne kaivanneet koristelua ?

24. marraskuuta 2012

OTL - Miss Selene, Wild&Mild | Neonraitoja

Eilen ajatellessani uusia lakkauksia, päätin että kynsillä täytyy olla jotain kirkkaita värejä. Mutta en halua sen kuitenkaan olevan kovin näkyvä osa. Photobucket
Lumene - Have Fun
Wild&Mild - Sweet Pink
Miss Selene - 213
Depend - 035
Gina Tricot - Black
+koristeteippiä.
Photobucket
Lakkasit kynnet ensin valkoisella, tuomaan neonvärejä sitten paremmin esiin. Neonvärit pääsivät kynnelle ihan satunnaiesti ja erilailla jokaiseen kynteen. Sitten teippejä ja musta lakka päälle. Ja teipit sopivan ajan päästä pois.
Photobucket
Tänään on ollut huono kuvapäivä. Mikään ei ole onnistunut. Mutta kynsistä tykkään. Saivat kirpparillakin keuhuja ! :)

Näin viime yönä taas unta, että olin Tukholmassa. Se ei auttanut ikävään ollenkaan. Eikä sekään, että kotimatkalla radiosta kuului kappale, joka herättä paljon muistoja viime keväästä. Ja nyt kuuntelen kappaletta, minkä olen liittänyt ko. kaupunkiin. Jospa tämä tästä.. Asiaa ei auta, että kukaan ei taida oikeasti ymmärtää tätä ikävää. Yleensä se pysyy hyvin taka-alalla, mutta satunnaisesti se nousee pinnalle..

Nyt voisin suunnata suihkuun ja kuuntelen jotain mieltä piristävää musiikkia ;D
Mitä teidän lauantaihin kuuluu ?

17. marraskuuta 2012

Yllätyksiä

Nämä olisi pitänyt esitellä jo ties milloin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö ? ;)
Pinkki Pantteri jakoi kerran yllätyksiä muutamille bloginsa lukijoille. Mie olin yksi heistä :)Photobucket
Söpöjä water decalseja ja Miss Selenen kynsilakka nro. 227. Kiitos näistä Pinkki Pantteri !
Photobucket
Onni potkaisi Vapeurs d'acétone! blogin pienessä kilpailussa. Tässä koko saalis, alla tarkemmin.
Photobucket
Kaksi putkellista glitteriä. Kynsille nämä tuskin päätyvät, aivan muuta mielessä ;D
Photobucket
Limen tuoksuinen kynsinauhaöljy.
Photobucket
Wild & Mild - Sweet Pink
Photobucket
Erilaisia fimoviipaleita, hedelmiä, marjoja ja kukkia.
Photobucket
Neljä leimaslaattaa.
Bundle Monster - BM216 & BM18 , nämä miulta löytyikin jo. Mutta eiköhän näille löydetä uusi koti :)
Ja laatat R-118 & B18.

Tälläistä kivaa tällä kertaa :)
Mitäs mieltä ?

2. marraskuuta 2012

OTL osa 3 - IsaDora & Wild&Mild

Photobucket
Tällä kertaa vuorossa on IsaDoran White Silver ja Wild&Mild:n Ghost.
Photobucket
Ghost pääsi nimettömään, mutta kuten näkyy ei sitä oikein erottanut siitä. IsaDoran lakka on kuitenkin ihana, täydellisesti peittävä upea hopea. Tosin siveltimen vedot jäävät näkyviin, mutta itseäni se ei kuitenkaan haitannut.
Photobucket
Tässä näkee hieman Ghost:n kimallusta.

Koitan tappaa epätoivoisesti aikaa ennen lähtöä. Juhla alkaa vasta klo 13. Kynnet on lakattu jo eilen, samoin asusteet valittu. En tiedä mitä tässä keksisi ennen lähtöä.

Mitä tykkäätte kynsistä ?

ps. Talvi meni pois, tänne on luvattu koko viikonlopuksi vesisadetta.