Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

5. helmikuuta 2013

Lähiaikoina

Viime viikonloppu oli huippu. Ystäväiseni Ida tuli meille yöksi. Huristelin perjantaina ensin bussilla Lappeenrantaan, Simo nappas meidät kyytiin ja käytiin etsimässä miulle suksia, huonoin tuloksin. Samaan aikaan juonin asioita Idan selän takana. Kaupan kautta kotiin ja ruvettiin suoraan tekemään sushia illalliseksi. Ja juoniminen jatkuu.

Sushi oli melkein maukasta. Ja miun juonittelu tuotti tulosta. Ihana Tea tuli miehensä ja tyttärensä kanssa käymään meillä, se oli pieni synttäriylläri eilen vuosia täyttäneelle Idalle.

Sushin lisäksi herkuteltiin pätkis-muffineilla, jotka onnistui miun makuuni erittäin hyvin ! :)
 photo 76-4_zps3d1b18ad.jpg
Perjantai-ilta jatkui viihteen puolelle. Oli muuten todella hiljaista, vaikka olisi luullut että olisi enemmänkin ollut porukkaa, kun tipaton loppui ;)
 photo 75-4_zps6b288f58.jpg
Lauantain heitettiin Ida junalle ja suunnattiin Simon kanssa hein porukoille. Sauna <3 Sunnuntaina mies lähti kokeilemaan ostamiaan suksia ja mie sen aikaa yritin lumikenkäillä pellolla. Pilkkibootsit oli aika hot ;D Ja olisin varmasti löytänyt itteni sieltä hangesta nurin, jos ei olis vahingossa tullut mukaan tuo sauva.

Mie kävin tänää kotiuttamassa Sportiasta sukset, monot ja sauvat. Kävin jo viime viikolla kyselemässä ja kattelemassa, siellä luvattiin ikään kuin varata yhdet sukset miulle. Onneksi ne oli vielä siellä, ja vaikka oli eri myyjä, sain edellisellä kerralla sovitulla summalla koko setin. Ja kaupanpäälle sain vielä suksipidikkeet ja hirvestäi hyviä neuvoja. "Älä alota liian kovalla vauhdilla, malta hidastaa", "Välttele alkuun liikoja mäkiä", "Pue päälle sen verran että ensimmäiset 5 minuuttia siulla on kylmä", "Panosta vaatteisiin" ja "Muista, hiihtäminen on perseestä. Ainankin ensimmäiset 30-50 kilometriä".

Tänään olin aamusta iltapäivään meidän mummolla tekemässä muutamia kivoja juttuja, joita pyrin näyttämään lähiaikoina teillekin ;)

Mitä teille kuuluu ?

1. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi

Uusi vuosi poikkesi hieman edellisistä. Yleensä oon ollut tyytyväisenä äidillä ja puolenyön aikaan meen ulos kärkkymään ampuuko joku rahojaan taivaalle. Tänä vuonna olin, yllätys yllätys, Simon kanssa.Photobucket
Puhelin kuva.
Kaveri oli ostanut ja remontoinut asunnon. Pakko myöntää, että tuolla oli mielettömän kivan näköistä ! Ei ihan perus poikamiesboksi ;) Siellä oli pienet bileet joissa vierähti helposti useampi tunti. Olin pitkään ainut nainen ja meinasin nukahtaa pystyyn, kun miehet innostuivat pelaamaan Guitar Heroa :D (Sitä telkkaria kun jää tuijottamaan, alkaa väkisin väsyttää ;))
Photobucket
Mutta siellä ammuttiin pari raketit ja muutamia onnistuneita otoksiakin tuli :)
Photobucket
Ennen puolta yötä kiidettiin keskustaan ja siellä katseltiin kaupungin järjestämä ilotulitus. Se oli ihan kivaa katsottavaa, kuvat olivat surkeita ilman takia. Sen jälkeen vielä istumaan iltaa kun Jonna ja Juusokin tuli :)

Miten teillä meni Uusi Vuosi ja mitä teitte ? :)

27. joulukuuta 2012

Pari kuvaa joululta

Joulu nyt oli ja meni. Aattto menikin perinteiden mukaan meidän mummolla, Simokin tuli sinne. Syötiin ja höpistiin mukavia. Lajojakin tuli "muutama", mutta niihin palataan omassa postauksessa viimeistään viikonloppuna/ensi viikon alussa, kunnes pääsen kotiin missä osa lahjoista jo majailee. Photobucket
Meidän mummo kaivaa aina jouluksi nämä astiat haarukoita ja veitsiä myöten kerran vuodessa esiin.
Photobucket
Vaikea arvata missä istuu se, joka ei juo kahvia ;)
Photobucket
Meillä ei äidillä ollut lainkaan joulukoristeita esillä tänä vuonna. Kotonakin oli vain muutamia. Anoppilassa oli onneksi kuusi :)
Photobucket
Photobucket
Joulupäivänä suuntasin siis anoppilaan. Eilen olikin upea ilma, ja miesten tehdessä lumitöitä ulkona, saatoin itse napata muutaman kuvan.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tänään napattuja tirppakuvia niiden ruokintapaikalta. Ikkunan läpi piti kuvat napata, kun ulkona saa seistä nököttää liian kauan, että ne uskaltaa tulla siihen lähelle.

Miten teidän Joulu meni ? :)

21. joulukuuta 2012

21. Luukku || Tallinna pt. 2

Ja jatketaanpa Tallinna kuvilla. Photobucket
Photobucket
Joulumarkkinat ei ollut ihan niin kivat kuin olin ymmärtänyt. Tottakai aikaisin aamulla siellä ei vielä olla päästy vauhtiin. Häiritsivät vain nuo autot ja valoisuus. Tuo näyttää varmaan pimeällä upealta !
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Hotellin ikkunasta. Miulla tuli jotenkin mieleen näkymä Tukholman kevään asunnon parvekkeelta, sieltäkin näkyi vain tietä ja taloja.
Photobucket
Virukeskus.
Photobucket
Foorum.
Photobucket
Ja Foorumin pyörivä kultainen muna.
Photobucket
Rättipoikki turisti hotellin ikkunalaudassa uudessa ihanan lämpimässä villapaidassa.
Photobucket
Lähtöpäivänä.
Photobucket
Turistikuva Tallinnan Stockmannin edessä. Huomatkaa uusi HenkkaMaukan talvitakki ! Ja reissusta, Terranovasta ostettu ihana pipo !
Photobucket
Satamasta. Valkoisen lapun teksti "Maailman laajin valikoima suomenkielisiä pokkareita." Näinköhän..

Kaiken kaikkiaan reissu mukava, vaikkei tämä vetänyt vertoja Ruotsin reissuille ;) Voisin lähteä uudelleen, mutta vasta kesällä.

ps. Hyvää maailmanloppua ;)

20. joulukuuta 2012

20. Luukku || Tallinna pt. 1

"Paratiisi on Tallinnan laivalla, 
sieltä raahataan suurella vaivalla 
kori tolkulla kaljaa ja koskista, 
ja ei hävetä yhtään.

Joku toinen vain tahtoisi tanssia,
hytissään pelata pasianssia
ja ehkä perillä hankkia taidetta,
vaikka joku vielä välistä nyhtää."

Leevi and the Leavings - Tallinnan laivalla

Reissumme suuntautui tosiaan Tallinnaan, ja tämä olikin ensimmäinen kertani Tallinnan laivalla ja Tallinnassa. Lähdimme sunnuntaina puolenpäivän aikoihin bussilla kohti Helsinkiä. Jo ensimmäinen hämmentävä asia oli se, että matkustajat sanoivat aina tulijoille päivää. Ei noin bussissa toimita :D Matka laivalle meni ihan rattoisasti samoin laivamatka, vaikka oli hieman voimakas tuo merenkäynti.

Maanantaiaamuna pääsimme nousemaan maihin ja meidän matkamme suuntasi ensimmäisenä Vanhaan kaupunkiin. Siellä nautittiin kupilliset kuumaa ja jatkettiin kiertoreittiä matkaa kohti hotellia. Lopulta päädyttiin bussilla n. kilometrin päähän hotellista. Tavarat huoneeseen, miun varpaiden sulatus ja eikun matkaan. Kaupunkia; Stockmann, Kaubamaja, Virukeskus ja Rocca al Mare -kauppakeskus. Illallinen hotellin raflassa ja nukkumaan.

Tiistaina aamupala hotellilla, pakkaus ja kaupunkiin ja sataman kautta laivaan. Tylsä laivamatka ja sitten bussilla kohti Imatraa. Pieni ikuisuus Helsingin ruuhkassa. Kun käveltiin pysäkiltä kotiin, Simo sanoi että kuskia jännittikin loppumatka kohti Joensuuta. Ennen Lappeenrantaa alkoi palamaan kolme varoitusvaloa ja bussia ei saa sammuttaa tai se ei välttämättä käynnisty.

Nyt kuitenkin kuvia pieni satsi: Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Bongasin Vanhasta kaupungista heti jotain ruotsalaista ;) Lisää kuvia seuraavassa osassa, eli huomenissa !

Onko lukijoissa paljon Tallinnassa kävijöitä ?

19. joulukuuta 2012

19. Luukku || Kuulumisia

Photobucket
Eilen on kotiuduttu reissusta, mutta oon niin poikki, että kuvia siltä matkalta tulette näkemään aikaisintaan huomenna. Ja väsymyksen takia tänään kalenterin luukku on ihan muuta mitä ajattelin.
Photobucket
Miulle iski tuossa jokin aika sitten kamala jouluahdistus. Paketoin tyytyväisenä lahjoja kunnes tuli sellainen väsymys, että kaikki vain otti päähän. Ajattelin, että voisin olla joulun yksin kotona ja mököttää peiton alla. Mutta ehkä ei. Joulufiilis ei oo tänä vuonna saavuttanut miuta. Ennen se on tullut hyvissä ajoin, mutta tänä vuonna en oo jaksanut enää innostua mistään.. Kai se on tää vanhuus ;)
Photobucket
Tänään kävin kuitenkin viemässä vähän joulumieltä Lappeenrantaan ja kävin paria kaveria moikkaamassa. Ja näin samalla kaverin pienen tytön ensimmäistä kertaa. Aivan ihastuttava pieni ihminen :3
Nyt taidan kiskoa paljon päälle ja käydä viemässä tuonne reilun kilometrin päähän yhden joulukortin.
Toivottavasti teillä on ollut vähän parempi keskiviikko :)

6. joulukuuta 2012

6. Luukku || Talvinen Imatra

Photobucket

Photobucket
Photobucket
Vetäydyn viettämään mummoni ja hänen miehensä 28. hääpäivää ja nauttimaan hyvästä seurasta ja ruuasta. Illalla seurataan silmä kovana Linnan Juhlia. Ja sitä ennen Tuntematonta Sotilasta.
Kenestä muusta oli kohtuutonta muuttaa Itsenäisyyspäivän perinteitä myöhentämällä TS:n alkua ? Mitä teidän päivään kuuluu ?

Ihanaa Itsenäisyyspäivää !