Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit

25. marraskuuta 2013

Blogiystäviä tapaamassa.

Tasan viikko sitten koitti jännä maanantai. Tapaisin jälleen uusia ihmisiä, joihin olen tutustunut blogin kautta. Olimme Vihreät silmät ja sateenkaarikynnet -blogin hepexxx:n kanssa kuukauden päivät jutelleet, jos tulisin vapailla käymään hänen ja hänen miehensä luona. 

Hepe ja hänen miehensä tuli miua vastaan juna-asemalla, jonka jälkeen sain käydä jättämättä ylimääräiset tavarat heille. Tämän jälkeen alkoi turistikierros Lahden keskustassa, eli matka Trion kauppakeskukseen. Kahvihammasta, tässä tapauksessa jäätelöhamamsta, kolotti jo itsekullakin, niinpä suuntasimme ensimmäisenä nauttimaan itsetehtyä jääteöä Ciao ! Caffe:n.
Mie valikoin monista herkullisen tuntuisista vaihtoehdoista ananassorbetin sekä chili-suklaajäätelön. Molemmat olivat erittäin herkullisia, harmi vain että chili-suklaa maistui pelkälle suklaajäätelölle :(
Hepen annos, mangosorbettia sekä minttu-suklaajäätelöä ^^

Herkutteluhetken päätteeksi lähdimme kiertelemään kauppakeskusta ja pian seuraamme liittyi myös CupCakez -blogin Sara. Matkasimme ruokakaupan kautta Hepen ja hänen miehensä luokse kokkailemaan.
Koko pöytä kaikessa komeudessaan. Namuja, suolapähkinä Fani Paloja, rullia ja muffineja.
En tieä mitä nämä ovat nimeltään, mutta ehkä maailman herkullisinta ja nopeinta suolaisat naposteltavaa ! Tortillapohjan päälle levitetään (chili)tuorejuustoa, paistettua pekonia, meetvurstia sekä salaatinlehti. Rullataan kiinni, leikataan ja nautitaan. 
Ehdotin myös ennen tapaamista, että voitaisi tehdä muffineja. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme M&M's -muffineihin. Loppujen lopuksi meni siihen, että mie hoidin muffinien teon ja Sara asetteli namut siihen päälle ;)
Muffinien vielä kypsyessä, yritettiin Saran kanssa saada edes yksi onnistunut yhteiskuva. Noh, onnistumisesta voidaan olla montaa mieltä ;)
(Kuva Hepen blogista)
Syönnin jälkeen meillä alkoi kynsilakkabileet, eli lakkasimme porukalla kynsiämme ! Ja otimme kimppakynsikuvan Buddhan patsaan luona ;)

Omilla kynsilläni oli Ruby Wings - Poppy & China Glaze - Elephant Walk.

Saran lähdettyä katselimme Hepen ja hänen miehensä kanssa Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset part. 2. En muistanut varmaan puoliakaan, mitä kyseisessä elokuvassa oikein tapahtuu... :D Mutta se ei menoa haitannut.

Tiistaina kävimme vielä vähän kaupungilla ja rupattelimme mukavia. Aika hyvässä seurassa meni aivan hurjaa kyytiä ! Kiitos Hepe majoituksesta ;) Ja molemmille tytöille iso kiitos seurasta, oli mielettömän mukava nähdä kasvotusten henkilöt, joiden blogeja on lukenut jo ties kuinka kauan ja jatkanut tutustumista Facebookissa. Toivottavasti tavataan uudestaan ! <3

25. heinäkuuta 2013

Polttarit 200713

Lauantaina juhlimme pienellä porukalla hyvän ystäväni polttareita. Meitä oli seitsemän neitoa suunnittelemassa tätä päivää. Alunperin meitä oli 11, mutta osa perui. Ja suunnitelmatkin ehtivät vaihtua muutaman kerran. Kuitenkin päivä oli erittäin onnistunut, ja kaikilla taisi olla hauskaa, myös polttarisankarilla ;)
 photo Kasvohoitoa_zps8947e439.jpg
Polttarisankarilla oli pitkin päivää erilaisia rasteja, joissa piti tehdä jotain. Ensimmäinen rasti oli kerätä muu porukka yhteen. Toinen rasti, oli löytää seuraavaan paikkaan. Eräälle tulevalle vyöhyketerapeutille. Siellä polttarisankari sai kasvo-, käsi- ja jalkahoidon. Me muutkin saimme kasvohoidon, tosin itse tehtynä. Eipä muuten ole ennen iho tuntunut yhtä sileältä kasvoissa kuin tuon H&M:n kasvonaamion jälkeen. Taitaa päästä uudelleen käyttöön !
 photo Ruokaa_zps2dc125e6.jpg
Siellä oli myös pientä ruokailua. Tonnikalasalaattia, salaattia, patonkia ja minun tekemiäni vadelma-valkosuklaamuffineja :)
 photo IMG_0293_zpsa0ceae01.jpg

Kakkos rastilta suuntasimme rastille nro. kolme. Eli meille. Siellä oli vuorossa piparien koristelua ihan huvin vuoksi !
 photo IMG_0295_zpsb1ba4a5b.jpg

 photo IMG_0298_zps16199180.jpg ss  photo IMG_0331_zps896ead95.jpg
Oikein, ei niitä pipareita huvin vuoksi koristeltu. Polttarisankari pääsi myymään niitä. Alkukankeuden jälkeen kaikki menivät kaupaksi, ja reilu neljäkymppiä neiti sai kerättyä ihan vain itselleen.
Piparin myynnin jälkeen lähdimme katsomaan koskinäytöstä. Samalla tuleva rouva kirjoitti yksittäisille papereille kaikkien entisten kumppanien/säätöjen jne. nimet, kertoi miksi hän on entinen. Sen jälkeen paperi heitettiin kuohuavaan koskeen. Ne ihmiset kuuluvat nyt menneisyyteen.
 photo Rossossa3_zps3a6f27c6.jpg
Sitten ruokailua Rossossa. Ja arvatkaa kuka sai noin kauniin jälkiruuan ? :D
Ruokailun jälkeen siirryimme vielä meille hetkeksi, ja illasta suuntasimme baariin jatkamaan.

Nämä olivat elämäni ensimmäiset polttarit, joissa olin mukana, ja tykkäsin. Päiväkin meni suunnitelmien mukaan, ja olimme koko ajan aikataulussa hieman etuajassa :) Ensi viikolla onkin tuon neidin häät, ihanaa !

Oletteko te päässeet tänä vuonna juhlistamaan kenekään poltterita ? Tai onko häitä ollut/onko tiedossa ? :)

5. joulukuuta 2012

5. Luukku || Bling Blingiä ja tyttöjä

Photobucket
Pelkkää glitteriä kynnet täynnä. Pääosassa oli Color Clubin - Whis Upon A Rock-Star, lisukkeena Essencen Circus Confetti.
Photobucket
Meillä oli tyttöjenilta Jonnan ja Hennan kanssa viimeksi mainitun tykönä. Syötiin, juotiin ja juoruttiin. Hennalta suunnattiin loppuillasta vielä paikalliseen baariin. Josta itse lähtin nukkumaan jo yhdeltä. Olen vanha ja väsynyt ;D
Photobucket
Henna ja Jonna.
Näitä tyttöjen en oo kovin kauaa tuntenu, mutta tässä lyhyessäkin ajassa näistä on tullut todella tärkeitä. Ja meillä on kaikilla aina yhtä hölmöt jutut, niin tullaan hyvin juttuun ;D
Photobucket
Mökötys ja mykkäkoulu. No oikeesti meillä oli kivaa <3
Photobucket
Joskus on toivottu enemmän postauksia elämästäni. Tässä taas pieni kurkistus sinne ^^

1. marraskuuta 2012

"Muistatko vielä sen ajan kun isoisäsi istui polvellasi"

Eilen oli huippua, ei voi muuta sanoa. Päivä meni hengaillessa kotona. Illalla oli vuorossa Sami Hedberg ! En muista millon viimeksi oon nauranut noin paljon, illalla saattoi olla vatsa-ja poskilihakset kipeät. Photobucket
Kännykkälaatua.  Meidän paikat oli toisessa rivissä. Siitä näkyikin hyvin koko komeus.
Photobucket
Photobucket
Väliaika. Samilta nimmari miehen ostamaan korttipakkaan. Ja yhteiskuva kera Idan ! Mie sain kunnian puhua, niin enkös mokannut melkein heti kättelyssä ;D Tarkoitushan oli kysyä Samia samaan kuvaan, ei Samia ottamaan meistä kuvaa. Miulta löytyy muuten tuollainen samanlainen koru kuin Samilta :o

Miten teidän keskiviikko sujui ?

13. elokuuta 2012

Jurassic Rock 2012

Olimme miehen ja hänen kaverinsa kanssa lauantaina Mikkelin Jurassic Rockissa. Oli miulle muuten ensimmäinen kerta festareilla. Ehkei oikeaa festarifiilistä (millainen se onkaan) saavuttanut yhdessä päivässä ilman telttamajoitusta, mutta kivaa oli silti =) Meillä kävi vielä sen verta hyvä tuuri, että miehen kaveri suostui ottamaan meidät yhdeksi yöksi valtaamaan olohuoneensa. Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tinie Tempah(UK) oli ensimmäinen mikä haluttiin nähdä. Tinie aloitti poikkeuksellisesti jo kahden jälkeen (herra halutiin niin kovasti Olympialaisten päättäjäisiin :D). Kateltiin tämä ja suunnattiin takaisin keskustaan syömään ja hengailemaan. Seuraava näkemisen arvoinen alotti seitsemältä.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Jukka Poika.. Koitettiin kovasti välttää tämä, mutta ei onnistuttu ! Kuultiin vain puolitoista biisiä tältä. Onneksi.
Photobucket
Sparzanza (SWE). Positiivinen yllättäjä =)
Photobucket
Kaija Koo. Tämä oli miulle koko festareiden kohokohta. Fiilis oli mitä mahtavin. Ei voi muuta sanoa.
Photobucket
Tinakenkätytön sekä Kuka keksi rakkauden lisäksi Kaija esitti mm. Kaunis rietas onnellinen, Vanhaa suola, Päivä kerrallaan, Jos sua ei ois ollut, Operaatio jalokivimeri jne. Parhautta.
Photobucket
Kaijan jälkeen vuorossa oli Herra Ylppö ja Ihmiset. Heistä ei ole yhtään onnistunutta kuvaa. Yksi onnistunut video sentään. Sitä en jaksa kuitenkaan tänne ladata.
Photobucket
WÖYH ! Noh, olihan se.. Kaks biisiä ne esittivät. Lokki nimisen biisin loputtua siellä lenteli muutamia höyheniä. Se oli ihan siistin näköistä, ainankin näin kauempaa katsottuna.
Photobucket
Sonata Arctica. Sonatan oon nähnyt joskus, varmaan kuusi vuotta takaperin (?). Ja tälläkin kertaa se oli todella hyvä ! Nyt ehkä vähän harmittaa, että en jaksanut lähteä lähemmäs nappaamaan kuvaa. Onneksi aidanraoista saa joskus ihan melkein onnistuneita.
Photobucket
Stam1na. Tätä ennen esiintyi vielä Viikate, mutta siitä ei tullut yhtään onnistunutta kuvaa. Tämäkin on Stam1nasta ainoa. Pokkari ei pimeellä oo paras kaveri ;>
Tästä en enää pystynyt nauttimaan. Lämpötila oli laskenut alle kymmeneen, sormet ja varpaat olivat tunnottomat, jatkuva palelu ja väsymys pukkasivat päälle. Onneksi tuo mies oli ihana, ja sanoi että voidaan lähteä ennen kuin tämän keikka loppuu. Näin ollen ei tarvinnut odottaa bussiakaan pitkään :) 

Miten teillä meni viikonloppu ? :)

16. heinäkuuta 2012

Lauantaina

Kaveri oli muutaman päivän visiitillä täällä, lähti tänään kohti Suomea.

Lähdimme lauantaina aamusta kohti Odenplania. Kiersimme siellä parit kirpputorit läpi. Niukan aamupalan tähden nälkä yllätti melko pian kiertelyiden jäljiltä. Lähikaupan kautta suuntasimme läheiseen puistoon pienelle piknikille.
Photobucket
Ramlösa mangon makuisena (miksi Suomessa ei voisi olla mango vissyä ?), salami-brie -juusto ciabatta. Jälkkäri kahden näköisiä keksejä, joista nämä Maryland suklaahippukeksit olivat hyvin hyvin kuivia. Hyi.
Photobucket
Photobucket
Näettekö tuolla kentän laidalla tuon hahmon, jolla on valkoinen paita, punainen alaosa, vaaleat hiukset ja tummat jalat ? Tulimme siihen tulokseen, että sen on pakko olla mies joka on pukeutunut naiseksi. Siinä ei ollut mitään naisellista hametta ja pitkiä hiuksia lukuunottamatta :D
Photobucket
Sank:t Eriksplanin kautta pois, kohti Slussenia.
Photobucket
Sataman tienoilta. Mitä tuo patsas teidän mielestä esittää ? 
Photobucket
Verrattuna pariin ensimmäiseen kuvaan, ilma ehti muuttua hurjasti.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Krille !
Random ruotsalainen johon tutustuttiin Slussenilla. Pienen pieni kielimuuri oli, toisella ei suju ruotsi ja toisella englanti. Noh, eihän siinä. Molempia kieliä vähän sekasin ni kyllä siinä jotain kykeni keskustelemaan. Illalla lähdettii hänen kanssa Ropsteniin, Kantarellen nimiseen ravintolaan vielä istumaan. Siellä me tavattiin kaksi ruotsinsuomalaista hänen kaveriaan. Ihan kiva !

Ainoa miinus tuossa päivässä oli, kotiin oli vaikea päästä kun viimeisestä pendeltågista piti myöhästyä..

Mitä teille lukijoille kuuluu ?

1. tammikuuta 2011

01.01.11

Photobucket
Photobucket
Leikittiin hieman tähtisädetikuilla (:
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket 
Uusi vuosi meni suurimmalta osalta tässä kotona vain. Välillä seikkailin tuolla parvekkeella ottamassa kuvia ja puolen yön aikaan sitten hipsittiin jo ulos. Näin kahta ystävääni siellä ja toisen kanssa hieman muisteltiin niitä menneitä uusia vuosia joita ollaan yhdessä viettetty. 

Päällimmäiseksi ehkä nousi muutaman vuoden takainen juttu. Vanhat mummot CTU:sta. Ja sekin tuli siitä, kun käveltiin todella, todella varovaisesti ulkona koska siellä oli ihan tajuttoman liukasta. Kaikki tiet oli jäässä :D Ja CTU, noh 24:stä. Silloin taisin itse kunnolla tykästyä kyseiseen sarjaan :)
Ja toinen, mikä oli omalla lailla aika hienoa, tasan kello 0:00 räjähti todella upea raketti ja silloin kun kuului kova POKS, sammui täältä harjulta kaikki katuvalot. :D