7. joulukuuta 2013

7. Luukku // Lauantain leivonnainen, mausteinen glögijuustokakku.


Tänään kerron kuvien kera ohjeen eilisessä postauksessa esiteltyyn mausteiseen glögijuustokakkuun.

Näitä tarvitset:

Pohja:
150g piparkakkuja
75g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
2dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria
½ tl kaneli
½ tl kardemumma
(1 appelsiinin raastettu kuori)
3 rkl appelsiinimehua

Kiille:
4 liivatelehteä
1dl vettä
3dl glögitiivistettä

1. Varaa irtopohjavuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Itse sipaisin hieman oivariinia vuuan reunoille kokeilumielessä, mutta ei siitä ollut hyötyä.

2. Murskaa piparkakut. Vinkki, jos murskaat ne pussissa niinkuin minä, kannattaa murskata pienissä osissa, se on paljon helpompaa.

3. Sulata rasva ja sekoita se piparimurujen joukkoon.

4. Levitä muru-rasvasekoitus vuokaan ja painele tasaisesti pohjalle. Laita pohja jääkaappiin hieman jähmettymään.

5. Laita liivatelehdet kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi.

6. Vaahdota sillä välin kerma.

7. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri sekä mausteet.

8. Nostele kermavaahto tuorejuustoseoksen joukkoon.

9. Kuumenna appelsiinimehu.
10. Nosta liivatelehdet vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois. Sekoita appelsiinimehun joukkoon.

11. Kaada hieman jäähtynyt mehu-liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan, kokoajan sekoittaen.

12. Ota vuoka jääkaapista, kaada täyte pohjan päälle. Levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin ja anna hyytyä jonkin aikaan.
Mikäli teet kakulle kiilteen, anna kakun ensin hyytyä n. kaksi tuntia, ettei täyte ja kiille sekoitu kiillettä laittaessa.
Mikäli et halua kiillettä, anna kakun hyytyä vähintään neljä tuntia.

13. Liota jälleen liivatelehtiä n. 10 minuuttia kylmässä vedessä.
14. Kiehauta vesi ja sekoita liivate joukkoon.
15. Mittaa glögi astiaan.
16. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögin joukkoon, koko ajan sekoittaen.
17. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa. Muista käydä välillä sekoittamassa.
Seoksen on oltava mahdollisimman kylmää, muttei kuitenkaan hyytynyttä. Mikäli seos alkaa hyytyä, voit kuumentaa sitä hieman, jotta se muuttuu taas juoksevaksi.

18. Lusikoi seos varovasti puoliksi hyytyneen kakun päälle, jottei täyte ja kiille sekoitu.
19. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mielellään yön yli.


20. Nauti hyvässä seurassa.

Makoisaa lauantaita !

ps. Kakku tehty tätä ohjetta käyttäen.

10 kommenttia:

  1. Kiitos, tata taytyy kokeilla! : )

    VastaaPoista
  2. Oi että, näyttää kyllä niiiiiiiin herkulliselta! Harmi vaan että tuo kakku vaatii noin hirveesti aikaa ja vaivaa (ai mitenni oon laiska?) muuten oisin kyllä heti tehnyt tätä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin ;)
      Kokeile joskus tehdä juustokakku, se vie yllättävän vähän aikaa ;) Hyytymisaikaahan ei lasketa tekemiseksi :D

      Poista
  3. Se tuli kuin tilauksesta :D Kiitos tästä sulle :) Näyttää niin herkulliselta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :) Kun testailet, kerrohan mitä tykkäsit :)

      Poista
  4. Sulle on haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
  5. omnomnom varmasti hyvää :3

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥