1. syyskuuta 2013

Suorana:Kortesmäki

Keskiviikko 28.8. oli ehdottomasti yksi elämäni kohokohdista. Aamu starttasi lähes normaaleissa meiningeissä, pienessä jännityksessä. Kahden jälkeen hyppäsin junaan äitini kanssa, suuntana Helsinki.

Helsingissä seikkailtiin pieni hetki keskustassa, ehdin kotiuttaa muutaman kynsilakan sekä uuden upean lompakon !
Sitten siirryttiin mm. ajantappamiseksi jo istuskelemaan bussipysäkille Rautatientorille.

Bussissa nro. 23. Matkalla kohteeseen !

Kohti Studiotaloa. Tässä vaiheessa alkoi jo ehkä hiukan jännittämään..

Jep, tuonne päin !

Pika pysähdys ja pakollinen kuva tv-tornista.

Tarjolla oli limpparia, sipsiä ja keksejä. Itse tyydyin puoleen lasilliseen Jaffaa. Ihan vain, ettei myöhemmin tule tarvetta mennä puuteroimaan nenää.. Siinä odotellessa ehdin myös vilkuttaa idolilleni, joka oli lasiseinän toisella puolella. Silloin koko asia vasta alkoi tuntua todelta.

Tämän jälkeen, n. 20.10 Ulla Virtanen tuli jututtamaan meitä, kertomaan mitä meidän pitää tehdä jne. Ja sitten käveltiin ylös studioon. Jännää ! 20.30 alkoi show. Ja jos vielä on jollekin jäänyt epäselväksi, olin studioyleisössä suorassa, Suorana:Kortesmäki -ohjelmassa.

Pian ohjelman päättymisen jälkeen. Tiedättekö nyt kenen takia siellä olin ? ;) Kyllä Mike Monroen !

Shown jälkeen siirryttiin yläaulaan, jossa Mike jakoi nimmareita faneilleen, ja fanit räpsi kuvia. Vaikka meitä oli vain kymmenkunta siinä, jotenkin tila tuntui todella ahtaalta.

Pääsin myös Michaelin kainaloon ! <3 Äippä otti kaksi kuvaa, ja tämä oli vähemmän heilahtanut, sen takia mustavalkoisuus ja suurehko muokkaus. Näin se ei näy ihan niin selvästi kuin värillisessä. Uskotteko, että olin taivaissa tuon jälkeen ? Okei, olen kyllä edelleen.

Äitini pääsi myös Michaelin kainaloon. Ja sanoipa sen jälkeen herralle, että on odottanut tätä 80-luvulta asti. Ilmeestään päätelle, Mike oli otettu kuultuaan tuon.

Lisäksi kortti omistuskirjoituksella ja nimmarilla (tai siis kahdella, takana oli jo valmiiksi, mutta kun pyysin omistuksen, ja vielä tähän kuvan päälle, sain myös toisen nimmarin siihen^^). Saatuani kortin takaisin, olin tekemässä tilaa äidilleni, niin Mike pyysi takaisin "Loven alta unohtui sydän" <3
Vaihdettiin me Michaelin kanssa vielä muutama sana hänen suunnittelemistaan koruista. Lokakuuta odotellessa !

Voisin jatkaa tätä vielä vaikka kuinka, mutta ehkä jätetään tähän ;D

Onko teillä idolia jonka haluaisitte ehdottomasti tavata henkilökohtaisesti ? Kuka ?

ps. Shown pääsette näkemään TÄSTÄ !

10 kommenttia:

  1. Hihi ihanaa että pääsit juttelemaan idolisi kanssa! ^^

    Mä haluaisin jutella Anna-Leena Härkösen sekä Torey Haydenin kanssa, koska ne ovat mun lemppari kirjailijat ja oon nyt ahminut kummankin kirjoja otsa rypyssä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ^^,

      Toivottavasti siullakin kävis joskus niin hyvä tuuri, että tapaisit edes toisen heistä ! :)
      Elä lue otsa rypyssä, jää ryppyjä ;)

      Poista
  2. ihana että pääsit tapaamaan idolisi =)

    VastaaPoista
  3. Wautsi, sie oot varmasti ollu ihan onnes kukkuloilla :D Miulla on niin monta idolia ketkä haluisin tavata, et ne ei mahtuis tähän kommenttiboksiin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja olen edelleen ! Kattelin just äsken tuon ohjelman, koska voin rehellisesti sanoa, että olin niin lumoutunut Michaelista, että en muistanut shown siitä osasta juuri mitään, missä hää oli.. :D
      Kyllä sitä pari olis mahtunut ;)

      Poista
  4. Voin vaan kuvitella miten siistiä on ollut tavata oma idoli! :)
    mä haluaisin tavata herttuatar Catherinen ja Snoop doggin :D Kate on vaan niin ihana ja Snoop on niin rento jätkä :D meillä voisi olla hauskaa :D suomalaisista haluaisin tavata Karri Koiran! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se oli ihanaa <3
      Hihi, josko tulevaisuudessa tulisi tilaisuus tavata joku heistä ;)

      Poista

Kiitos (: ♥