27. kesäkuuta 2013

Sinut on haastettu !

Misify oli blogissaan pohtinut suhtautumistaan kynsiharrastukseen ja lakkojen määrään. Pohdinnan seurauksena hän haastoi myös muut harrastajat pohtimaan samaa muutaman kysymyksen avulla. Haasteeseen oli pakko tarttua, koska aihe on pidemmän aikaan pyörinyt mielessäni :)


Miten suhtaudutte kynsilakkojen määrään/harrastukseen menneeseen rahaan?
Koen, että lakkoja miulla on aivan liikaa ! Pahimmilla hetkillä pohdin, että on niitäkin, keillä lakkoja jo jopa kolmin-nelin kertainen määrä kuin itselläni. Ei se kyllä helpota :D

Rahan menoa en juuri pohdi, nykyään lakkojen ja kynsitarvikkeiden osto on niin satunnaista, ettei se hirveästi liikuta. Koen olevani ihan hyvä rahan käyttäjä, en osta silloin kun ei oikeasti ole varaa. 
Kerran podin morkkista, kun ostin kaikki Beetle Juicet Seppälästä samalla kerralla. Mutta toisaalta, sen summan olisin maksanut kuitenkin, vaikka olisin ne ostanut erikseen, joten tuokin oli aika turhaa. 
Lisäksi, en osta kalliita lakkoja. Salonkilakkoja on tullut hankittua alennusmyynnistä tai sitten ulkomailta. Ja ulkomailta tilaamista en harrasta, jos sieltä jotain kotiutan, ne tulee diilerin kautta (kynsiharrastaja, poikaystävä tai äiti) ja silloin on pakostakin hieman hillittävä sitä mitä tilaa.

Kuinka kynsilakoista luopuminen: helppoa vai vaikeaa? 
Vaikeaa. Olen hamsteri (tämä pätee myös muuhun). Jotenkin laatikoihin jää pyörimään kaikki lakat, koska tämähän on ihan kiva, vaikken ole käyttänyt kuin kerran. Tai tätä en voi laittaa eteenpäin, koska muuten tämä kokoelma on puutteellinen (esim. Models Ownin Seppälöistä löytyneet Beetle Juicet..). Lisäksi se tuttu mutta ei miulla ole tämän väristä mintunvihreää, tämä on kylmempi ja sinisempi kuin tuo toinen. Viimeksi mainitusta tavasta olen aika hyvin päässyt eroon, jos on lähelle toisiaan, vertailen niitä muuten; koostumus, peittävyys ja merkki. Eilen illalla itseasissa katselin äidin lakkakokoelmaa, ja huomasin tyrkänneeni hälle kaksi mintunvirheää, joissa on juurikin tuollainen yllämainuttu eroavaisuus. Hupsis.

Ja toinen vaikuttava tekijä hamstraamisen lisäksi myyntiin on se, jos olen saanut lakan joltain. Jos henkilö on miulle tärkeä (esim. poikaystävä, perhe, ystävät) on luopuminen lähestulkoon mahdotonta. Olen tainnut vain pari läheiseltä saatua lakkaa pistää eteenpäin, jos niinkään montaa. Jotenkin ajattelen, että se loukkaa lakan antajaa.

Ja noh, olen saanut viimeisen puolen vuoden aikana ehkä 40 lakkaa eteenpäin, mutta kepulikonstein. Olen antanut ne äidilleni/mummolleni, tiedän saavani ne takaisin jos vain haluan.. Totta kai joistain merkeistä on helppo luopua, ne joista en pidä juurikaa. Ainoa huono puoli lakkojen myymisessä esim. FB:n kirpputoreilla on, että myyn siellä vain markettilakkoja, ja ne kiinnostavat todella, todella harvoja. Ymmärrän kyllä. 
Lisäksi eteenpäin antamisen suhteen mielessä pyörii se, entä jos alan ikävöimään tätä lakkaa ? Totta kai sen voisi uudelleen jostain saada, mutta kuitenkin !

Entäs myönnättekö nauttivanne kynsillä saadusta huomiosta? 
Totta kai nautin kynsien saamasta huomiosta, kukapa ei nauttisi ? Vaikka näitä kuitenkin omaksi iloks, ja viihtyvyydeksi lakataan, niin taustalla on ajatus siitä, mitähän muut tykkäävät. Tykkäävätköhän ne yhtä paljon kuin itse, jne. Jos en nauttisi kynsieni saamasta huomiosta, tuskin kirjoittaisin edes blogia :D

Toistin varmaan samaa asiaa monella eri sanalla ja monta kertaa, mutta ei anneta sen häiritä, eihän ? Ja putosin lopulta itsekin kärryillä mitä oikein kirjoitan, niin ehkä tähän on hyvä päättää tällä kertaa :D
Pohditteko te lakkojen määrää paljonkin ? Entä pidättekö sitä millaisena ?

6 kommenttia:

  1. Mä juuri oon myymässä lakkoja ym muita kynsijuttuja pois. Oli vaikeeta laittaa myyntiin ensimmäinen konad-laatta ja ensimmäinen OPI.. :D muissa jutuissa, vaikka koruissa, on vaikeeta heittää tärkeältä ihmiseltä saadut korut pois, vaikka ne olisivat rikki eikä niitä voisi korjata. :) mä möin pois ne lakat joita ei tule käytettyä, mutta se ei oikeastaan tunnu pahalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se taitaa olla se kynnyksen ylittäminen siihen :D Korut on vähän sellanen, jos ne on tärkeeltä ihmiseltä, ne haluaa pitää, ihan sen takia :)

      Laitan siule samantien sähköpostia !

      Poista
  2. Niin ja se sähköpostiosoite: taruu94@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mietin aika samalla tavalla kuin sinä :D ihanaa kun on sielunkumppaneita! :)

    VastaaPoista
  4. mullakin olis sulle haaste
    http://diamondonnails.blogspot.fi/2013/06/haaste.html

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥