2. heinäkuuta 2013

Muutoksia

Eilen päivittelin ikävistä uutisista. Ne ikävät uutiset olivat, etten ainankaan suoraan päässyt kouluun. Pettymys ja harmistus oli todella suuri. Mutta koitin tsempata itseäni, että jos varasijojen kautta. Aika näyttää sen.
 photo 494_zpsc82bd3f9.jpg
Mutta tänään tapahtui lyhyessä hetkessä paljon asioita. Olin aamupäiväunilla, olin herännyt pari minuuttia ennen kuin puhelin alkoi soimaan. Outo numero. Ensimmäinen ajatus, jos olisi AMK:lta. Vastasin jännittyneenä ja pökertyneenä, etten muistanut jälkeenpäin kuka soitti. Soittaja kyseli työtilannetta, ja sanoi että olisi sijaisuus tarjolla. Mielessäni ajattelin, että ehkä kuukauden pätkä korkeintaan. Päivän sijaisuuksista tulee yleensä vain viesti. Sijaisuus oli kuitenkin vuodeksi. Sovimme haastattelun samalle päivälle, kello yhdeksitoista.
 photo 495_zps87cf441b.jpg
Saavuin etuajassa paikalle, pääsimme suoraan juttelemaan pomon kanssa. Poikkesi täysin aiemmista haastatteluista missä on ollut. Nyt oli jännitys ja liian virallinen asenne kaukana. Vartin kuluttua haastattelija tokaisee, että ottaisimme siut mielellämme tänne töihin, jos vain haluat. Eihän tuossa voi kuin vastata myöntävästi.

Eli syyskuun alusta elokuun '14 loppuun meikällä on sijaisuus paikallisessa ryhmäkodissa ! Että olenko iloinen ? No olen ! :) Parhautta on toki se, että saan viettää kesäloman ;)

21 kommenttia:

  1. Harmi ettet päässyt kouluun, mutta kiva että sait töitä :) Ps. ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana! Onneksi olkoon! :)
    Mäkään en päässyt AMK:hon, mutta ammattikoulun puolelle menen pariksi vuodeksi, tai niin kauaksi aikaa kunnes jostain muualta vapautuisi mulle opiskelupaikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :)
      Harmi ettet siekään päässyt AMK:hon. Mutta onneksi on suunnitelmia kuitenkin, ettei jää ihan tyhjän päälle :)

      Poista
  3. Onnea työpaikan johdosta ! ((=

    VastaaPoista
  4. Onnea onnea♥ sulle kävi kyllä hyvä tuuri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Oon kyllä samaa mieltä, sitä en voi kieltää :)

      Poista
  5. Oi paljon onnea! :) harmi ettet kouluun päässyt mutta ensi vuonna uusi yritys josset nyt vara sijoilta saa paikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Jep, keväällä uutta hakua jos siltä vielä silloin tuntuu :)

      Poista
  6. hihihi onnittelut vielä täälläkin, oon niin ylpeä susta! ;D :*

    VastaaPoista
  7. Onneks olkoon! Nyt on ainakin rahahuolet vuodeksi pois harteilta :) Toivottavasti viihdyt siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :)
      Niin on, onneksi ! Toivon kanssa, ainankin alkuvaikutelma pomosta alkaen oli positiivinen (:

      Poista
  8. Vaikeuksien kautta voittoon! Paljon onnea uuden työpaikan johdosta, ja ihan mieletöntä että saat sitten ensi kesänä myös kesäloman :)

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥