19. toukokuuta 2013

Terassitanssit

Eilen avattiin virallisesti ympäri Suomea terassikesä, jolloin terassit sekä Golden Cap järjestivät Suomen suurimmat terassitanssit. Huhtikuun lopussa alkoi Facebookissa äänestys siitä, mikä paikkakunta saa PMMP:n esiintymään. Tällä kertaa onni potkaisi Imatraa !
 photo 432-1_zpsc677024e.jpg
Paikalle oli tottakai mentävä, vaikka en PMMP:n fani ole koskaan ollut, niillä on kuitenkin paljon hyviä biisejä. Sattui vielä hyvin, että ei tarvinnut kuin astella ulko-ovesta ulos, niin olikin jo aika lähteä taitelee tietään hieman lähemmäs lavaa, jotta jotain näkisi. Jotain hyvää keskustassa asumisessa ;)
 photo 431-1_zps7e16c373.jpg
PMMP oli vetänyt Kulmille todella paljon porukkaa. En ole koskaan nähnyt siellä niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Terassit oli täynnä, ja fiilis oli huikea ! Ja Paula ja Mira oli ihanan energisiä lavalla ja saivat yleisönkin hyvin mukaan !  photo 430-1_zpsab059c1e.jpg
Otan koko show'n
oli mitä vaan
koko paketin
mitä siihen kuuluukin

Ja silti otan koko show'n
täyden laidallisen
käy miten käy
sen koko paketin
Ainakin jotain uskalsin
 photo 429-1_zps27cb36e6.jpgJoka rakkaudesta ei nouse ilmaan milloinkaan
se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa
Nosta katse taivaaseen
sieltä leijun hiljalleen:
heliumpallo
heliumpallo
heliumpallo
joka sai räjähtää
 photo 428-1_zps069ce3b1.jpg
Hämmentää mua muuttuen maailma
Mä muutu en
Jäin siihen missä näin mä sut
en tällaiseen oo uskonut
Sulle annan kaiken kaiken
maallisen ja maanalaisen
 photo 427-1_zps149a9fe6.jpg
Yleisöllä laulatettiin Pikkuveli, ja hyvin laulettiin ;)
Ei voi muuta kuin todeta, että PMMP on mielettömän hyvä livenä ! Vieläkin parempi kuin levyllä.

7 kommenttia:

  1. Kaikki muut vissiin oli tuol paitsi mä >:

    VastaaPoista
  2. PMMP on hyvä :) Ilosaaressa nähnyt livenä. Harmi vaan että ne lopettaa :( Tää on viimenen kiertue minkä ne tekee, mutta ne käykin käsittääkseni aika hyvin koko Suomen läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on harmi ! :( Niin, ehtii vielä sitten käydä katsomassa jos haluaa ;>

      Poista
  3. Kyllä se pmmp on aika kova juttu täällä ;p

    VastaaPoista
  4. PMMP on aivan ykkönen, ja terassitansseille olisin minäkin heitä mielelläni mennyt katsomaan jos olisi sattunut viereen tulemaan...
    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥