3. huhtikuuta 2013

Oriflame

Ryhdyin n. kuukausi sitten Oriflame -edustajaksi ja tänään sain käsiini edelliseltä jaksolta tehdyn tilauksen. Mutta jatketaan siitä lisää vähän myöhemmin.


"Oriflame on kansainvälinen kosmetiikkayritys, joka toimii yli 60 maassa. Yrityksen perustivat vuonna 1967 kaksi ruotsalaisveljestä ystävänsä kanssa. Oriflame-tuotteiden jakelukanava on suoramyynti. Luonnollista Oriflame-kosmetiikkaa myy maailmassa jo 3,6 miljoonaa itsenäistä edustajaa. Konsernin vuosimyynti on yli 1,5 miljardia euroa.
Vastuu ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnista ovat osa Oriflamen toimintaperiaatteita. Oriflame tukee useita hyväntekeväisyysprojekteja ja on yksi World Childhood Foundation -säätiön perustajajäsenistä. Oriflame Cosmetics on pörssiyhtiö, joka on listattu pohjoismaisessa Nasdaq OMX Nordicissa."
Lähde: Oriflame
Oriflamella on tuotteita vauvasta vaariin, naisille ja miehille sekä päästä varpaisiin. Löytyy mm. eri ikäisille sopivia ihonhoitotuotteita, erilaisia shampoita, hoitoaineita, saippuoita, rasvoja. Lisäksi paljon erilaista kosmetiikkaa, kynsituotteita unohtamatta.

Itse tutustuin Oriflameen ensimmäisen kerran yläasteella, kun kävimme kaverin kanssa nuorisotilalla järjestetyssä Oriflame-illassa. Sieltä mukaan tarttui silloin joku luomiväri, joka on nyt jo kodonnut. Lähempää tuttavuutta tein Jaakkisaikaan, kun erään luokkalaisen isosisko kaupitteli tuotteita luokkalaiseni avulla. Silloin tuli tilattua satunnaisesti mm. suihkusaippuoita ja rasvoja. Ja erityiseksi suosikiksi nousi silloin jo Tender Care, joita on niiltä ajoilta vielä kolme tallessa, tosin niissä on melko vähän.
 photo 228-2_zps347cec96.jpg
Tänään sain lisäksi postin mukana muutamia oppaita, tilaus/kuittivihkon ja muuta hyödyllistä.
 photo 229-2_zpsd68c5ed9.jpg
Oma osuuteni paketista.
 photo 230-3_zps927ef80f.jpg
Basilika-persikka suihkusaippua.
"Saippuattomassa suihkugeelissä on pehmeä, voidemainen koostumus, joka ei kuviata ihoa, vaan iho tuntuu pehmeältä pesun jälkeen. Raikas tuoksu. pH-tasapainoitettu. Sopii kaikille ihotyypeille."
Itselläni on todella kuiva iho, ja se on suihkun jälkeen aina rasvattava. Toivon todella, että tämä ei kuivata. Tuoksukin on mitä ihanin.
 photo 231-4_zpsa4ba44c2.jpg
Höhöö, selluliittivoide ;D
"Voide silottaa appelsiini-ihoa tehokkaasti. Aktiiviaineet hajottavat rasvakertymiä ja vilkastuttavat mikroverenkiertoa. Hierontapää voimistaa voiteen tehoa."
Saa nähdä onko tuosta mitään iloa, kokeilemalla se selviää.
 photo 232-3_zpsb376d88b.jpg
Hierontapää.
 photo 233-3_zps2836a320.jpg
Pink me perfect -huulikiilto.
"Huulikiilto muuttuu pH:n vaikutuksesta juuri sinulle sopivaksi pinkiksi."
 photo 234-4_zps51e7217d.jpg
Tender Care - kookos.
"Pehmittää kuivan ja karhean ihon sekä maistuu kookokselta. Käytä huuliin, kynsinauhoille ja kaikkialle missä iho tarvitsee pehmentävää erikoishoitoa."
Hölmö tilasin tämän jo nyt, kun tänään tulleesta esitteestä huomasin, että nyt sen olisi saanut puoleen hintaan. Noh, ei mahda mitään. En ole selvännäkijä ;D
 photo 235-4_zpsb117683c.jpg
Tilaajalahja.
 photo 237-3_zpsbb1cb709.jpg
Minttu-vadelma -kuoriva suihkusaippua.
"Tuoksuva suihkugeeli sisältää virkistävää minttu- ja vadelmauutetta sekä kuorivia rakeita. Kätevä tuote pesee ja kuorii samalla kertaa."
 photo 236-3_zps9c1afa4a.jpg
Minttu-vadelma deodorantti.
"Roll-on pitää kainalot kuivina ja hienhajuttomina. Sisältää virkistävää minttu- ja vadelmauutetta. Ei jätä valkoisia tahroja vaatteisiin."

Plus tavallinen Tender Care, jolla on samant ominaisuudet kuin kookoksen tuoksuisella, paitsi ettei se tuoksu millekään.

Onko Oriflame teille tuttu ? Haluatteko jatkossakin nähdä mitä siltä tulee tilailtua ?

15 kommenttia:

  1. Oi, tuo kuoriva minttu-vadelmasuihkugeeli on ihan huippua! Mulla on vielä pullossa jäljellä pieni tippa, jota olen säästellyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sitä pitääki siis päästä pien testailemaan ! :)

      Poista
  2. Miulla on tuota Tender Care rasvaa vaniljana ja suklaana, ne on ihania <3 Ja auttaa talvellakin miun rohtuneisiin huuliin tosi hyvin! :) Siut on muuten haastettu ;) http://piponytimesta.blogspot.fi/2013/04/viiden-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilin itekin siitä vaniljasta ja suklaasta, löytyy vaan tavallinen, caramel ja nyt tuo kookos :p
      Kiitos haasteesta :D

      Poista
  3. On tuttu olen itse myös edustaja =)Aika vähän tullu vaan mainostettua kun ei kauheena ystäviä tietty vois työkavereille kaupata.Mutta aina silloin tällöin tilaan itselle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, kivaa ! :)
      Ei miullakaan suurta porukkaa ole, kelle noita kaupittelen. Tässä tilauksessa oli vain äiti ja mummo mukana. Katsotaan jos seuraavalla kerralla saisi pari kaveria houkuteltua :p

      Poista
  4. Oi ihana Tender Care ! ♥ Caramel ! Toi kookos vaikuttas kivalle ! Samoin ku noi muutkin tuotteet tossa. Oriflamella nyt muutenkin on hyviä tuotteita, kaikki rasvat mitä meillä on ni on sieltä :)
    Ja riippuu millon meinasit sen seuraavan tilauksen, et täällä saattas olla yks kaveri joka vois haluta siihen mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa hirveesti, kun olisin halunnut sen kirsikka Tender Caren ! :c
      Seuraavan tilauksen teen nyt tästä vitos jaksosta, keskustellaan asiasta :)

      Poista
    2. Mulla on käytössä just se kirsikka tender care =)

      Poista
  5. Oi nuo näyttävät ihanilta! Ei ole itselleni tuttu, mutta minä voisin liittyä seuraavalla kerralla mukaan jos käy? ;)

    VastaaPoista
  6. Mulla on myös noita tender care rasvoja 2kpl! :p kyyllää jatkossanlisää näitä!

    VastaaPoista
  7. Mä oon ollut nyt 3 kuukautta edustajana! Tykkään siitä, kun sieltä on tullut just noita aloittelevan edustajan etutuotteita :)

    Oon jo monta vuotta käyttänyt Oriflamen tuotteita ja oon kyllä tykännyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne etutuotteet toimii kyllä kivana porkkanana kun tilaa ;D

      Poista

Kiitos (: ♥