21. huhtikuuta 2013

A Star All Heart

 photo 316-2_zps7a14ccf5.jpg
Suurena Monroen fanina olin hyppiä riemusta, kun kuulin että Mike lanseeraa oman korusarjan, ja vielä Kalevala Korulle ! Jo ennen kuin näin kuvat, arvein että korussa esiintyy tähti. Onko Mikella nähty edes muita kuin tähti -kaulakoruja ?
 photo 314-2_zps169a12a2.jpg
Kävin jo julkaisi päivänä kysymässä alakerran kultasepän liikkeestä, onko tuotteet jo saapuneet heille, ei, vasta seuraavalla viikolla 19. päivä. Onneksi näyteikkuna paljasti korujen saapuneen aiemmin.
 photo 317-2_zps7e81099e.jpg
Torstaina kävin kotiuttamassa omani (oli varaston viimeinen !), kun mummoni lupasi maksaa sen minulle. Valmistujaislahjana vihdoin, kun en olllut löytänyt mieleistäni kelloa. Tämä on kyllä paljon kivempi kuin kello :)
 photo 318-2_zps80105bcf.jpg
Halusin hopean, vaikka pronssinenkin olisi ollut tarjolla. Hopea on raikkaampi (ja samalla arvokkaampi). Tiesin myös, että haluan riipuksen ja vielä sen isomman. Tämän halkaisija on 31mm, pienempi olisi ollut 17mm. Mitä luultavammin kotiutan vielä jossain vaiheessa samanlaiset korvakorut.
 photo 319-2_zps79a040bc.jpg
Tarvitseeko arvata mikä koru on ollut lähipäivinä aina kaulassa ?

Onko koru teidän silmäänne miellyttävä ? :)

ps. Muistakaa arvonta !
pps. Kynnet esittelen myöhemmin :)

15 kommenttia:

  1. No eihän tuo mikään huonon näköinen ole :) Mä en oo koskaan oikein innostunut Kalevala Koruista, vaikka kauniita ovatkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama vika, omistan nyt kolme Kalevala Korua, kaikki olen saanut lahjaksi, mutta vain tämän valitsin itse. Todella vähän on sellaisia 'tuon haluan' -tunteen aiheuttavia, vaikka niinkuin sanoit, kauniita ne ovat.

      Poista
  2. Tuo on kyllä kaunis ja käy varmasti moniin erilaisiin tyyleihin! Oon haaveillut parista Kalevala-korusta ja tuo kyllä tais hypätä siihen himotuslistalle myös :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä tuosta, että sopii moniin erilaisiin tyyleihin ! :)

      Poista
  3. ooh mitkä kynnet! ;)

    Ja en oo oikeen Kalevalasta innostunut, jotenki tuntuu että vähän vanhemmilla naisilla olis Kalevalaa kaulassa, korvissa tai sormissa. Mulla oli joskus pronssinen Onnen Sydän minkä myin pois koska en tosiaankaan käyttänyt sitä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Vanhemmilla naisilla on vanhemmille naisille tarkoitetut korut ;) Pronssiset on vähän tunkkaisen oloisia :c

      Poista
  4. Itse en osaisi kuvitella käyttäväni tuota korua, mutta varmasti sopii sinulle todella hyvin! :) Mun mielestä on ihana idea, että Monroe tuollaisen suunnitteli - merkkaa varmasti faneille paljon, ja vielä kun on Kalevalaa eikä mitään rihkamaa.
    Kalevalakoruista osa on tosi kivoja, sellaisia "juhlissa käytettäviä" koruja. Itse omistan Talon sydän -sarjaa pronssisena, koska tykkäsin siitä joskus tosi paljon. Nykyään tulee harvemmin käytettyä, mutta koruilla on valtavasti tunnearvoa, ja varmasti sitten vanhempana tulee pidettyä enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos :) Vaikka ei sopisi, pidän sitä silti ;)
      Piti käydä heti kurkkaamassa millaista sarjaa omistatkaan. Pakko myöntää, että todella hyvän näköinen ainankin se kaulakoru :)

      Poista
  5. Se on vaan niin ihana ei voi muuta sanoa!! :) mietin ton hankkimista vielä hetken saas nähdä! :D

    VastaaPoista
  6. Tuo on kaunis koru! Tykkäsin kun näin mainoskuvat ensimmäisen kerran. :)

    VastaaPoista
  7. Todella kauniilta näyttää tuo hopeinen :) .. mutta kysyisin näinkin tyhmää kun että pitäisi ostaa rippilahja pojalle ja missään ei ole edes sanottu että kenelle Michael on nämä suunnitellut, joten tuskan hiki otsassa mietin että sopiiko mikään malli näistä pojille .. olisiko iso pronssinen sitten sopivin? .. ajattelin vain että jos kaikki tytöt saavat lahjaksi tämän hopeisen, niin onhan se noloa saada tyttöjen koru? Rippiristin korvikkeeksi olisi tarkoitus ostaa ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miustakin ! :)
      Hmm.. Miusta tuntuu, että Michael on ajatellut korua suunnitellessa kaikkia, ketkä käyttävät koruja ! :) Tämä ei kuitenkaan ole tavanomainen Kalevala -koru, mitkä lähes kaikki näyttävät juuri naisille tehdyiltä. Mielestäni tämä on aika unisex, sopii kummallekin sukupuolelle yhtä hyvin. Michael itsekin käyttää hopeista isoa kaulakorua ja korvakoruja. Omaan silmääni hopeinen on niin paljon parempi kuin pronssinen. Tiedätkö lahjansaajan mieltymystä sen suhteen, näyttääkö pronssinen vai hopeinen paremmalta hänen mielestä ? Ja jos, lahjan saaja pitää Michaelista, hän osaa varmasti arvostaa korua suuresti ! :)

      Poista

Kiitos (: ♥