7. heinäkuuta 2012

Tre kronor.

Tapasin taas töiden jälkeen työkaverini ja hänen tyttären. Seikkailujen jälkeen päädyimme InfamousStudioon. Olin puhunut, että haluan tämän vuoden Ruotsissa asumisesta jonkin kestävän muiston. Koska koen, että etenkin keväällä olo täällä, on vaikuttanut minuun henkisellä tasolla paljon, ja koen muutenkin kasvaneeni ihmisenä sinä aikana ja nyt kesällä lisää. Tatuointi on hyvä vaihtoehto. Ensin tarkoituksena oli ottaa se vasta Suomeen palattua tutulla tatuoijalla. Työkaveri heitti ilmoille, että miksen ottaisi sitä täällä.

Ensin meidän piti mennä 'hänen tatuoijalle', mutta siellä ei ollut vapaita aikoja. Niinpä suuntasimme Skanstulliin, ns. drop in tatuointiliikkeeseen. Reilu puolen tunnin odottelun jälkeen, alkoi tuon kuvan hakkaaminen oikeaan nilkkaan.
Photobucket
Miksi Tre kronor ? Koska Ruotsi. Ruotsinlippu olisi ollut aika tökerö, ja muuta kunnolla ruotsalaista en keksinyt.

Mitäs te olette mieltä ? Oliko nyt munaus mennä ottamaan tuollainen ?

ps. Omasta nilkasta on äärettömän vaikeaa saada kunnon kuvaa. Kuva hiukkasen vääristää kruunuja, koska ne ei luonnossa näytä ihan noin vinoilta kuin tuossa :D Vaikka toisaalta, itse katson niitä koko ajan ylhäältä päin, eli en tiedä vaikka olisivat kuinka vinot.

5 kommenttia:

  1. Hui miten rohkeaa! Itse en olis uskaltanut noin lyhyellä varoitusajalla ja paikkaa etukäteen selvittämättä. Mutta mä oonkin pelkuri ;)

    Hieno idea kyllä tatuoida "matkamuisto". Ja kivempihan se on, että se on otettukin siellä mistä sen on tarkoitus muistuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varoitusajan kanssa ei ole ongelmaa, jos kuva on jo mielessä ;)
      Vähän arvelin kyllä sitä liikettä, onko se 'turvallinen', mutta luultavasti on, koska siellä lappasi koko ajan väkeä, ja varauskirjat oli buukattu aika täyteen (ainankin jos halusi tatuoinnin minkä teko kestää 8 tuntia. En myönnä kuunnelleni muiden keskusteluja :D)
      Ainoa mielenkiintoinen asia, mikä poikkesi Suomessa totuttuun, oli se, että tuoreen kuvan päällä olevaa kelmua pitäisi pitää 8-12 tuntia. Tähän mennessä olen aina pitänyt vähintään kaksi, ja sitten ottanut pois. Tein nytkin niin :D

      Totta ! Siinä on jotenkin enemmän tunnetta ja tunnearvoa, kun se on otettu paikan päällä :)

      Poista
  2. Ihanat, mä ainakin tykkään :)

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥