24. marraskuuta 2010

melko hyvä päivä (:

Päivä meni oikein rattosasti, kun ei tarvinnut miettiä mihin aikaa sitä pitää kouluun lähteä. Aamulla loikoilin hyvällä omallatunnolla pitkään sängyssä, televisiota katsellen ja kirjaa lukien. Kattelin taas pitkästä aikaa myös jakson 21th Jumpstreetiä. Se on kyllä yks parhaista ! ♥ 


Kahden pintaan suunnistin kaupunkiin. Ja kaikenkaikkiaan siellä tarttui mukaan mm.
Image and video hosting by TinyPic 
Elokuvia: Holiday, on yksi suokkileffoista. Ystäväni kanssa kävin sen silloin katsomassa elokuvateatterissa. Ja nyt odotan, milloin se suvaitsisi kuulua omaan hyllyyn :)
West Side Story, tän oon jo jonkin aikaa halunnut nähdä. Oli mukava yllätys, että löytyi :)
All About Steve, vaikutti hauskalta ja muutenkkin lupaavalta elokuvalta.
Kaksi kirjaa: Jennifer Weiner - Hyvä sängyssä ja 
Marian Keys - Vielä on toivoa. Tätä kirjaa onkin jo hetki metsästelty. Oon nyt niin kovasti kykästynyt Keyesin kirjoihin, ja haluan lukea ne kaikki järjestyksessä.
Photobucket
Onko kukaan koskaan nähnyt yhtä ihastuttavaa tiskiharjaa ? Löytyi kivasta pikkuisesta sistuskaupasta, josta hain jotain aivan muuta. Mutta löysinkin äidilleni oivan joululahjan ! :) Kun viimevuonna ostin sen söpön tyttömäisen, vaaleanpunaisen valkoislla palloilla. Tällä kertaa vaihtelua (: 
Oli kyllä huvittavaa, kun kaksi vanhempaa naishenkilöä näki nämä siellä, toinen päivitteli, että "Ai, tiskiharjoissakin pitää nykyään olla pääkalloja", ei tainnut rouva ostaa tälläistä.. :D
Photobucket
Kun viimein kylmältä viimalta ja inhottavalta lumisateelta pääsin kotiin. Tein muffineja, tämän ohjeen mukaan:

2 Kananmunaa
2 dl Sokeria
3½ dl Vehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhetta
(2 tl Kaakaojauhetta)
+ lisukkeet.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vähän kerrallaan vehnäjauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe (ja kaakaojauhe). Laita taikina muotteihin. Lisää mahdolliset lisukkeet itse taikinan sekaan, tai vasta siinä vaiheessa, kun muffinit ovat menossa uuniin.
Paista uunin keskitasossa 225-asteessa,  n. 15 min.

Itse tosin hieman muuttelin ohjetta, laitoin sokeria ja vehnäjauhoja vähemmän. Jauhoja meni vain n. 2 dl, kunnes taikina oli sopivan jämäkkää mutta silti notkeaa.

Lisukkeeksi itse laitoin tummaa suklaata, lakritsia tai minttu lakritsia. Ja tein osasta taikinaa tuollaisen suklaisen lisäämällä kaakaojauhetta.

Nyt kuitenkin nauttimaan iltapalaa ja lueskelemaan kirjaa. Ja vähän katselemaan Simpsonieta.
♥ooka 

ps. Oli tänään ihanan jouluinen fiilis, kun käveli kaupungilla. Lunta satoi, pylväissä ja puissa oli jouluvaloja sekä siellä soi joululaulut (:

2 kommenttia:

  1. vähän siisti tiskiharja!

    http://themomentoffashion.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos (: ♥