31. elokuuta 2012

Kuulumisia ja voittaja.

Kaksi viikkoa pulkassa. Melkein lasken päiviä tämän harjoittelun loppuun. Kyllä tuolla sairaalassa on kivaa, mutta silti. Ehkei osatot oo ihan miun juttu. Tai, en tiedä onko se missä vika, että vähän tökkii. Mutta se tökkii, että joka aamuvuoro alkaa seiskalta. En myönnä että totuin niihin harvoihin aamuihin Ruotsissa, jolloin sai mennä kahdeksaan. Kuitenkin, vajaa kaksi viikkoa ja alkaa näyttö. Apua ! Kunhan saa näyttösuunnitelman tehtyä, eiköhän se mene ihan hyvin :)
Photobucket
Eilen ei ollut miun päivä. Miehen auto suuttui meille, eikä startannut. Mie suuntasin bussilla takaisin Lappeenrantaan. Loput aamusta vietin jonottamalla eripaikkoihin. Ensin koulun terveydenhoitajalle puolisen tuntia. Ja lopulta lääkärille kaksi tuntia. Alle kaksi minuuttia siellä lääkärillä olin. En tiedä olikohan se ihan sen arvoista. Ei nuo tk maksutkaan mitään halpoja ole. Ei mee nyt kaks min. ja 14 euroa ihan yksiin ;) Töistäkin myöhästyin tuon takia.
Photobucket
Tänään oli (onneksi) lyhennetty päivä, ja pääsin jo yhdeltä töistä. Nyt on vuorossa tämän kämpän siivous ja oppismispäiväkirjan kirjoittaminen (jos jaksan...). Sitten täytyykin jo ihmistäytyä. Luokkakaverin kanssa tänään pieni tyttöjen ilta. Ensin suunnataan Coffee Houseen nauttimaan jokin pahanmakuinen meille uusi juoma. Ja sitten ilta huipentuu Sami Hedberg:n Kokovartolomies 2 dvd:n tuijotteluun ;)
Photobucket
Nyt kuitenkin voittajan julkistaminen. Arpaonni suosi tällä kertaa Annikaa ! Laitathan miulle sähköpostia osoitteeseen memories@hotmail.fi !
Kiitos teille kaikille, jotka laitoitte mielipiteitänne ja kehittämisehdotuksia. Teen niistä vielä lähiaikoina pienen koosteen :)

Onko teillä perjantaisuunnitelmia ?

Kuvat jälleen arkistojen kätköistä.

29. elokuuta 2012

Arkistojen kätköistä: glitteriä ja kukkia

Vanhan koneen kätköistä löytyi yhdet viime huhtikuussa tehdyt kynnet. Kynsissä käytin  ensimmäistä kertaa irtoglitteriä. Sen jälkeen en olekaan niihin koskenut :D Photobucket
Sekä glitter että söpöt oranssit kukkatarrat on saatu Sanna Taralta. Alla ollut lakka saattoi olla Kicks:n Candy Gal.
Photobucket
Muistan, että tein nämä perjantai-iltana. Ja lauantai aamusta menin kampaajalle. Ja sen muistan, että lauantai-iltana poistin nämä söherrykset.

Täällä on flunssaa liikkeellä. Nyt on tuo mies saanut flunssan. Salaa toivon, ettei itselle tartu tuo. Työssäoppimisen tunnit on nyt juuri tasan, eikä sinne sovi yhtään sairaspoissaoloja.

Ootteko te onnistunut välttymään vai nappaaman itsellenne flunssan ? 
Ja mitäs mieltä kynsistä ?

27. elokuuta 2012

Kiva ylläri postissa :)

Nopeat syövät hitaat, tekniikalla sain ostettua Saralta Ghina Glazen Sky High-Top lakan pelkkien postikulujen hinnalla. Viime viikolla jo tuli ilmoitusta, suuresta kirjeestä. Tänään vasta pääsin hakemaan sen. Photobucket
Kuoresta pilkisti tälläinen söpö kortti !Photobucket
Photobucket
En saanut lakan väriä vangittua oikeaksi näissä kuvissa. En tiedä, täällä Lappeenrannan asunnolla kuvatessani, mitkään lakat (etenkään CG:t) eivät näytä siltä niinkuin luonnossa. Oikeasti hieman tummempi ja sumuisemman värinen, ei noin kirjkas.

Vein lauantaina koneeni korjattavaksi. Tai siis puhdistukseen. Tällä hetkellä käytössä kannettavista vanhempi ja paskempi. Tämä on hidas, liian hidas miulle. Mutta, täällä on kätköissä mielenkiintoisia kuvia. Joten lähiaikoina saattaa näkyä vanhoja kuvia.. jos siellä on julkaisu kelposia ;)

Miten teillä on lähtenyt maanantai käyntiin ?

24. elokuuta 2012

I heart your blog.

Sara oli erittäin ihana ja antoi tänne suunnalle tälläisen mukavan post it -lapun !


Tehtävänä on antaa tämä eteenpäin viidelle blogille.

Annika - Operaatio Jalokivimeri
Daniela - Nails 1820
Ida-Maria - Ida-Marian kynnet
Mirja - Lepikossa Kuhisee
Niniane - Korkokengissä

21. elokuuta 2012

Kuulumisia

Työssäoppiminen alkoi eilen. Nyt oon jo poikki, osasyy voi olla illasta aamuun vaihto. Onneks työmatka on lyhyt ;) Asun ihan sairaalan vieressä. Mutta kaikenkaikkiaan nää kaks päivää on ollut mukavia. Vaikka oonkin vielä ihan pihalla, mutta ei se haittaa. Sairaalan osasto toiminta on kuitenkin niin paljon erilaisempaa kuin muilla osastoilla missä on tullut oltua. En meinaa muistaa, että nuo ei tuolla kauaa edes ole. Photobucket
Tänään pääsin käymään hammaslääkärin luona, katsomassa kun hampaita revittiin pois ;) Sekä katsomaan erästä puhalluskoetta. Hirmu mukavaa, että ne sallii opiskelijat helposti mukaan katsomaan :)
Photobucket
Se töistä. Kynsienlakkausinto on kova ! Jos torstaina jaksaisi, kun perjantai on vapaa.
PhotobucketPhotobucket
Kuvat muuten Jurassic -viikonlopun sunnuntailta, kun koukkasimme Savonlinnan kautta moikkaamassa yhtä työkaveria joka oli tullut Suomeen lomailemaan :)
Photobucket
Miten teillä on lähtenyt viikko käyntiin ? :)

Onko nää kuulumispostaukset joskus ok ? Tuntuu nykyään hölmötä kirjoittaa tälläisiä..

ps. koska olen laiska kävelemään postiin, pidensin vaikuta ja voita aikaa. Joten SINÄ joka et ole vaikuttanut, tee se nyt ! Postaukseen pääset TÄSTÄ !.

19. elokuuta 2012

Uusi ?

Kello on aivan liian vähän. Voisin ihan hyvin olla miehen kainalossa vielä nukkumassa. Mutta ei. Miksi lupauduin aamusta menemään töihin ? Etenkin, kun eilen tuli käytyä viihteellä. Mutta noh, oli se sen arvoista, paras ilta pitkään aikaan ! :) Miehen kavereiden seurassa on taas astetta helpompi olla oma ittensä. Photobucket
Testailin eilen, sopisiko ruskea ja tuuhea tukka. Enpä nyt tiedä ;) Mitäs mieltä te olette ?
Nyt kuitenkin laittamaan hiukset vielä ojennukseen ja sitten töihin ! Mahtavaa sunnuntaita teille kaikille !

ps. Huomenna alkaa työssäoppiminen keskussairaalan keuhko-osastolla. Jänskättää ! Etenkin kun huomenna on iltavuoro ja alkaa vasta klo. 14, ehdin panikoida koko aamun ja osan päivästä. En tiedä kuinka paljon tämä to -jakso vie voimia, mutta muutamia puolivalmiita postauksia on, kynsistä pääasiassa. Eli blogi ei tule hiljenemään kokonaan, vaikka kirjoitus vauhti vähän hidastuisi. Katsellaan, katsellaan :)

17. elokuuta 2012

Polly Rocks -muffinit

Tykkään leipoa paljon, mutta teen sitä melko harvoin. Tänään kuitenkin päätin kokeilla Polly Rocks -muffineja. Eli normaaliin muffinitaikinaan heitän pilkottuja Pollyja. Nämä pääsivät testiin vain siksi, että en syö karkkia. Mutta sallin sen, jos se on sisällytetty (ja sulatettu) leivonnaiseen. Ja noita Pollyja oli pakko päästä maistamaan, koska Dregen <3

Ohje on Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa kirjasta. Tosin tilanteen mukaan jouduin hieman muuttelemaan sitä. Jaan tässä oman versioni ko. ohjeesta.
Photobucket
N. 15 kpl
200 C / 10 min

Tarvitset:
2 kpl kananmunia
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
50 g margariinia tai voita
n. 1 dl vahvaa mustaa kahvia
Photobucket
Sulata rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Photobucket
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Photobucket
Pilko Pollyt.
Photobucket
Lisää kuivat aineet, rasva ja kahvi muna-sokeri -vaahtoon. Tarvittaessa lisää jauhoja/kaurahiutaleita, jos taikina tuntuu liian löysältä. Itse lisäsin kaurahiutaleita jauhojen sijaan.
Photobucket
Lisää pilkotut Pollyt. Sekoita kevyesti.
Photobucket
Annostele muffinivuokiin.
Paista uunissa 10 min.
Photobucket

Muffinit eivät ehkä pärjäisi niiden kauneuskilpailussa, mutta maku ratkaisee, eikö ? Pollyt sulaa aika hyvin uunissa, etenkin noin halkaistuina. Siksi ulkonäkö on mitä on ;)

Miltäs vaikuttaa ? Haluatteko jatkossakin satunnaisia ruoka-/leivontaohjeita ? :)

16. elokuuta 2012

Ostoksia Ruotsin maalta

Nyt vuorossa ostoksia, joita tuli tehtyä Ruotsissa ollessa. Osan olen esitellyt täällä aina silloin tällöin (mm. kynsilakat, kengät, muutamat paidat). Photobucket
HenkkaMaukalta kokokynnentarroja. Voin veikata, että laatu ei ole parhaimmasta päästä. Mutta halvalla kun sai, pitäähän noin söpöjä kotiuttaa. Eikö ?
Photobucket
Gina Tricot:sta alennuksella korviksia, nämäkin tuli ostettua vain siksi, että yksi korvis hukkui reissussa, ja äkkiä piti löytää halvalla joku korvaamaan sitä.
Sormukset: Accessorize.
Photobucket
Tää oli oikeastaan meidän äidin löytö, mutta antoi tämän miulle :) Kirpputorilta.
Photobucket
Huulirasvaa, Ica:sta. Tällä hetkellä on käytössä toinen Berry Blast; Mixed Berries. Antaa huuliin kivan kiillon ja hieman väriä :) Haluaisitteko tarkemmin nähdä millainen se on käytössä ?
Photobucket
Backyard Babies - Total 13 -cd
Backyard Babies - Live -dvd
Kirpparilta molemmat.
Photobucket
Kirpparilta löytyi myös GUESS:n laukku sopusuhtaiseen hintaan. Ei tarvinnut kauaa miettiä, lähteekö tämä mukaan vai ei ;)
Photobucket
Näiden lisäksi ostin vielä muutamia perus toppeja ja muutaman pussillisen purkkaa. Jospa niillä selviäisi vielä jonkin aikaa..

Mitäs pidätte ? :)

14. elokuuta 2012

Vaikuta ja voita -lisäaikaa

Päälle puskevan flunssan takia, en jaksa juuri nyt uhrata hirmuisesti ajatusta blogilleni. Vaikuta ja voita -postaukseen kolme teistä on kertonut mielipiteensä. Saanko sanoa, että hieman pettynyt olen ;)

Kyseiselle tuli nyt lisäaikaa tämän viikon sunnuntaihin, joten käykäähän vaikuttamassa !
Postaukseen pääset TÄSTÄ !

13. elokuuta 2012

Jurassic Rock 2012

Olimme miehen ja hänen kaverinsa kanssa lauantaina Mikkelin Jurassic Rockissa. Oli miulle muuten ensimmäinen kerta festareilla. Ehkei oikeaa festarifiilistä (millainen se onkaan) saavuttanut yhdessä päivässä ilman telttamajoitusta, mutta kivaa oli silti =) Meillä kävi vielä sen verta hyvä tuuri, että miehen kaveri suostui ottamaan meidät yhdeksi yöksi valtaamaan olohuoneensa. Photobucket
Photobucket
Photobucket
Tinie Tempah(UK) oli ensimmäinen mikä haluttiin nähdä. Tinie aloitti poikkeuksellisesti jo kahden jälkeen (herra halutiin niin kovasti Olympialaisten päättäjäisiin :D). Kateltiin tämä ja suunnattiin takaisin keskustaan syömään ja hengailemaan. Seuraava näkemisen arvoinen alotti seitsemältä.
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Jukka Poika.. Koitettiin kovasti välttää tämä, mutta ei onnistuttu ! Kuultiin vain puolitoista biisiä tältä. Onneksi.
Photobucket
Sparzanza (SWE). Positiivinen yllättäjä =)
Photobucket
Kaija Koo. Tämä oli miulle koko festareiden kohokohta. Fiilis oli mitä mahtavin. Ei voi muuta sanoa.
Photobucket
Tinakenkätytön sekä Kuka keksi rakkauden lisäksi Kaija esitti mm. Kaunis rietas onnellinen, Vanhaa suola, Päivä kerrallaan, Jos sua ei ois ollut, Operaatio jalokivimeri jne. Parhautta.
Photobucket
Kaijan jälkeen vuorossa oli Herra Ylppö ja Ihmiset. Heistä ei ole yhtään onnistunutta kuvaa. Yksi onnistunut video sentään. Sitä en jaksa kuitenkaan tänne ladata.
Photobucket
WÖYH ! Noh, olihan se.. Kaks biisiä ne esittivät. Lokki nimisen biisin loputtua siellä lenteli muutamia höyheniä. Se oli ihan siistin näköistä, ainankin näin kauempaa katsottuna.
Photobucket
Sonata Arctica. Sonatan oon nähnyt joskus, varmaan kuusi vuotta takaperin (?). Ja tälläkin kertaa se oli todella hyvä ! Nyt ehkä vähän harmittaa, että en jaksanut lähteä lähemmäs nappaamaan kuvaa. Onneksi aidanraoista saa joskus ihan melkein onnistuneita.
Photobucket
Stam1na. Tätä ennen esiintyi vielä Viikate, mutta siitä ei tullut yhtään onnistunutta kuvaa. Tämäkin on Stam1nasta ainoa. Pokkari ei pimeellä oo paras kaveri ;>
Tästä en enää pystynyt nauttimaan. Lämpötila oli laskenut alle kymmeneen, sormet ja varpaat olivat tunnottomat, jatkuva palelu ja väsymys pukkasivat päälle. Onneksi tuo mies oli ihana, ja sanoi että voidaan lähteä ennen kuin tämän keikka loppuu. Näin ollen ei tarvinnut odottaa bussiakaan pitkään :) 

Miten teillä meni viikonloppu ? :)

11. elokuuta 2012

Glitteriä

Photobucket
Kiko - 260
Gina Tricot - Black
La Femme Beauty - Cosmos
Photobucket
Tälläiset niistä tuli. Nimettömään mustaa ja päälle Cosmosta. Muissa pohjalla on ihastuttava Kiko, joka ei yksinään ole hirmu peittävä. Mutta lisäpeittävyyttä toi kerros-pari Cosmosta.
Photobucket
Tykästyin musta-Cosmos yhdistelmään. Luultavasti sellainen tulee joskus näkymään kaikissa kynsissä.

Mitäs te tykkäätte ? 

ps. Ajastettu. Nyt Tinie Tempah:n pitäisi esiintyä meille !

10. elokuuta 2012

Kynnet mummolle

Meidän mummolla on reilun vuoden ollut jatkuvasti geelikynnet. Alkuviikosta hän sanoi menevänsä poistattamaan ne, mutta halusi sitä ennen että lakkaa hänen kynnet. Toiveena oli vain mustaa, ja loput sain päättää itse.Photobucket
Gina Tricot - Black
Essence - Circus Confetti
Gina Tricot - Silver Metallic
Laatta - K05
Photobucket
Nimettömiin ja peukaloihin leimasin fauxnad laatasta. Ja kaikkiin kynsiin vielä pieni glitterkuorrute.
Photobucket
Tässä vielä lähikuvaa tuosta nimettömän leimailusta.

Mitäs tykkäätte ?

ps. Huomenna suuntana Mikkeli ja Jurassic Rock ! Kukaan muu menossa sinne ? =)

9. elokuuta 2012

Fail Night

Muutama ilta takaperin, miulla oli monta hyvää ideaa kynsien suhteen. Yksikään niistä ei näyttänyt kynsillä hyvältä, kun eivät onnistuneet.
Photobucket
Ensimmäisiin yrityksiin käytin noita kaikkia lakkoja. Yhteensä niitä taisi olla 20, neljä per kynsi :D
Photobucket
Idea oli aivan toisenlainen kuin toteutus. Alkuun piti teippien kanssa taiteilla. Mutta huonoin tuloksin. Päätin siis lakat kynnen puoliväliin asti kolmella eri sävyisellä lakalla. Lisäksi piti leimailla kunnon hedelmäsalaatti näihin. Mutta ei.
Photobucket
Toinen yritys. Nämä olivat kivat sihen asti kun menin tarroilla leikkimään. Lisäksi laitoin pikkurillin tarran väärinpäin ! :D
Näihin käytetyistä lakoista ei nyt ole kuvaa, mutta mukana oli seuraavat
Gina Tricot - Have a bite, Python green sekä Black.

Mikäs on teidän tuomio ? Täysin epäonnistuneet, vai olisko näitä voitu vielä pelastaa ?

Jaatteko te blogissanne epäonnistuneista kynsistä kuvat ?